Pianotunnit aikuisille

Pianonsoiton aloittamiselle ei ole yläikärajaa!

Aikuisten pianotunneilla on mahdollista muistutella mieleen vanhoja taitoja ja esimerkiksi oppia taas soittamaan jo unohtuneita lempikappaleita. Tunneilla on mahdollista myös lähteä liikkeelle täysin alusta pianonsoiton perusteisiin rauhassa tutustuen.

Mitä aikuisten pianotunneilla tehdään?

Alkeistason tunneilla voidaan tehdä esimerkiksi seuraavaa:

  • Opitaan hyvä käden ja kehon soittoasento
  • Opitaan soittamaan ensin yksi- ja sitten kaksikätisesti helppoja pianokappaleita
  • Opetellaan musiikin teorian perusteita, kuten esimerkiksi nuotinlukua, sävelnimiä, rytmejä ja sävellajeja
  • Opitaan lukemaan sointumerkkejä ja säestämään perussoinnuilla
  • Improvisoidaan yhdessä
  • Opetellaan säveltämään pieniä omia kappaleita

Pidemmälle edenneiden tunneilla voidaan tehdä esimerkiksi seuraavaa:

  • Kehitetään soittotekniikkaa edelleen
  • Vahvistetaan aiemmin opittua musiikin teoriaa ja opitaan lisäksi esimerkiksi soinnuttamista
  • Soinnutetaan helpohkoja kappaleita
  • Perehdytään enemmän fraseeraukseen ja musiikin tulkintaan
  • Improvisoidaan yhdessä
  • Opitaan lisää säveltämisestä

Oppilaan on aina mahdollista vaikuttaa siihen, mitä hän haluaisi erityisesti tunneilla oppia!

Aloita nyt arkea ilahduttava soittoharrastus!